No niin

Kuvat meni. Tässä tulee teksti eri otsikolla.
Kevät on. Metsässä on mukavia pälvipaikkoja lähes joka puun juurella. Lapsena tehtiin aina leikkipaikkoja, koteja, ensimmäisiin lumettomiin maapläntteihin.
Illat ovat jo pitkään valoisat---minun yö on valoa täynnä.Eipä se unta haittaa. Olen aina ollut (onneksi) hyvä nukkumaan. Käyn pötkölleen ja nukahdan ennen kuin ehdin silmiäni sulkea. Vieraassa paikassa valvon.
Näin unta karhusta. Se tuli makoilemaan meidän eteiseen. Kauhistelimme ja käskimme lapset sänkyjen alle. Sitten se yhtäkkiä pääsi sisälle. Se ole sokea ja ihan kiltti.
Minä aloin kulkemaan sen kanssa käsi kädessä kylillä. Se oli ihana, pehmeäturkkinen, turvallinen...

Puuhommia olemme ukon kanssa tehneet. Voimille se käy.Onneksi Miika ja Veli tulivat viikonlopulla auttamaan. Puuläjä oli alta aikayksikön metrisinä pätkinä. Minulla oli mummoiluhommat. Olipa mukava seurata, kun serkukset leikkivät niin sopuisasti. Lenni osasi oikein ottaa huomioon pikku-Otson. Välillä kossit kirkuivat ilosta kurkku suorana ja juoksivat ympäri tuvan lattiaa. Otin matot pois, että saivat kunnolla touhuta.
Tänään kävimme Jaakon kanssa hiihtelemässä järvellä kestohangilla aamutuimaan. Olipa siellä jo naapurin ämmi ja serkkurovastikin. Eivät yhdessä, vaan toinen tuli vastaan ja toinen hiihti perässä.
Hiihtolenkin jälkeen haloimme vielä puita ja kuskasimme rantasaunan seinustalle kuivumaan. Söimme "rasvanpolttokeittoa". Jaakko meni päiväunille ja minä korjasin kokeita ja nyt sitten tätä paukuttelen.

Kulttuuriuutisia:
Pääsiäisen jälkeen meitä ilahdutti vierailullaan kansainvälisesti tunnettu viulutaiteilija Kukka Peesistö ( peitenimi, yksityisyyden suoja lomamatkalla). Maailma on pieni. Hänen tyttöystävänsä on sukulaistyttömme Pinjan opiskelukaveri.Nautimme nokipannukahvit ja paistoimme makkarat rannassa.

Viime viikolla kävimme Oloksella konsertissa: Pauli Kari, pianisti ja Kuopion kaupunginorkesteri.Olipa siinä varmaan soittimien rahtausta, kun Karikin oli tuonut oman Stainwaynsa.Oli soittoa, oli! Vähän jää sävelet jonnekin umpioon siinä tilassa mutta mahtava kuunneltavaa oli meikämammalle. Koululla musiikinopettajat kritisoivat pianistin pedaalinkäyttöä ja orkesterin iäkästä olemusta...ei vanhat sormet oikein vibraa oikein.Vasketkin tööttäsivät liian lujaa.

Siivottiin keittiönkaapit. Ukko putsasi ritilät jollakin miesten ihmeaineella ja minä jopa vahasin kaappien ovet pesun jälkeen. Kiitos Hanimanimakkaramaskimottimöhkylä! Joskus vuosia sitten olit antanut Goldenin vahausaineen, jota nyt toisen kerran käytin. Tulipa siistiä! Ihan vain varsin auoimme kaappeja ihastellaksemme kättemme töitä!

Nyt leipomaan rusinapullaa Boriksen kunniaksi!
Olen aina vienyt koululle rusinapullaa, kun on uusi lapsenlapsi syntynyt.
Onkohan Boris Tapio? Vai Ahti? Veikko Lauri Tapio? Leo?

Kevät on tullut

 

 

 

 

pääsiäinen

 

 

 

Pääsiäispäivitys

Viikko ennen pääsiäistä Juhon sakki kävi piipahtamassa. Kaksoset ovat jo melkoisia menijöitä, kerkeevät kaikkeen, matkivat toisiaan. Jos Tuomasta kieltää ottamasta cd-levyjä ja poika lähtee alahuuli pitkällä töpöttelemään pois, niin heti kohta Matias menee kokeilemaan, josko se hänelle olisi sallittua. Andre piirtelee ja piirtelee. Onneksi muistin ostaa uudet tussit!

Pääsiäinen on ollut hiljaiseloa. Tänne piti tulla Juhon ja Velin porukat, mutta eivät sitten uskaltautuneetkaan, koska ukolla on ollut maha sekaisin. Ymmärrän täysin peruuntumisen. Olisi kyllä Ellinkin inhottava oksentaa iso maha mytryssä.
Malla tuli ja on yrittänyt täyttää kaikkien paikat: on leikkinyt Kyöstin kanssa pikkuautoilla, on lukenut vanhoja lastenkirjoja, on tehnyt lumiveistoksia, on etsinyt ja syönyt pääsiäispiilotusmunia....ja nyt sitten vielä otti oksennustaudinkin. Tuolla pötköttää reporankana pikkukuumeessa polonen.

Tämä nainen kävi yksin pääsiäishaudalla. Sytyttelin kynttilöitä ja vein narssisseja. Yöllä kuuntelin, kun ukko osallistui ortodoksiseen pääsiäismessuun, ainakin luulin hänen osallistuvan, kun niin vahvana kuului toistamiseen: Kristus nousi kuolleista, TOTISESTI NOUSI! KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA. TOTISESTI NOUSI!

Eilen kävin katsomassa perheemme tuoreinta lapsosta Kittilässä. Siellä oli iloa ja onnea!!! Niin oli ihana lapsi! Ja isoveikka oli vitsikäs, leikki vanhusta: käveli kumarassa ja örisi! Mahtava poika! Onnellinen olen, kun lapseni perheet ovat onnellisia!!!
Kyllä minulla on ollut hyvä elämä! Hyvät lapset! Hyvä aviomies! Hyvät miniät! Terveyttä! Näitten muistojen varassa minun pitäisi kestää vaikka minkälaiset tulevat vastukset....Toivottavasti niitä ei kuitenkaan tule...ainakaan paljon.

Luin Virpi Hämeen-Anttilan, Suden vuosi. Olihan se sellainen, hyvin kirjoitettu ja varmaan paljon on kirjoittajalla tietoa takana. Juonesta en nyt niinkään tiedä, oliko koskettava vai ei... enemmän ei. Mtta se kieli ja sananhallinta, taustatieto, oli hyvä. Päällimmäisenä jäi mieleen ajatus: Millään ei ole mitään merkitystä, jos emme itse anna sitä merkitystä asioille. Paremmin oli kyllä ajatus puettuna kirjailijalla mutta tämä oli viesti. Näinhän se on. Itse annamme merkityksen kaikelle, mitä haluamme pitää merkityksellisenä. Jos emme mitään arvosta, niin eipä millään ole mitään arvoa. Yksinkertaista mutta totta. Jaaa---mikä merkitys on sitten toisten arvostuksella???Ei pitäisi olla suurensuuri, mutta yleensä taitaa olla liiankin suuri. Mutta toisia pitäisi arvostaa. Väliäkö sillä, arvostaako toiset sitä, mitä minä arvostan, mutta ihmisinä kaikkia täytyy kunnioittaa. Onko merkitys ja arvostus sama?
Menipä filosofoinniksi. Tykkään siitä. Siis filosofoinnista, joskus.

Hiihtänytkin olen jonkin verran. Viktoria-prinsessan mukaan nimetty kelkkareitti kulkee hiihtoladun poikki. Hiihtelin ja haistelin puhtaanraikasta kevätilmaa, kuuntelin, kun lintuset jo laulelivat ja yhtäkkiä pörähti kelkkaletka eteeni. Näytin kunnolla porukalle keskaria koko retkueen ajan! Nostivat iloisesti vain kättä kaikki, kun minullakin oli hiihtokinnas kädessä.
Aika lapsellinen olen tässä hiihtoinnossani. Naapurin talon ohi pitää aina hiihtää kauhealla vauhdilla, että luulevat, että olen hyväkin hiihtäjä. Kerran naapurin emäntä hiihti minua vastaan laatikolta tullessani. Sitten piti hiihtää verenmaku suussa pakolliset loppulenkit, että hän ei saisi minua kiinni. Ei saanut.

Lomakuulumisia

Hiihtoloma alkaa olla lopuillaan mutta olenpa HIIHTÄNYT ja jopa alkaa homma maistua muultakin kuin puulta. Kahtena päivänä kävimme Bellaroisen kanssa Oloksella laduilla. Maisemaladulle uskaltauduimme, vaikka risteysmerkissä ei kerrottu , kuinka monta kilometriä maisemaa on. Ja olipa sitä, nousua ja laskua!!! Mahtavaa! Seitsemän kilometriä!
Seuraavana päivänä kävimme vitosen. Molemmilla kerroilla päivittelimme tuulta ja meinasimme kääntyä parkkipaikalta kotiin mutta onneksi sinni ei antanut periksi. Oli mukavaaaaaaa!!! Tunturissa ei tuullut, kumma kyllä.
Kotilatujakin olen suihkinut. Olen hiihtänyt taas aivan liian "lujaa". Mihinkähän minulla aina on niin kiire? Ehdin kyllä eilen nuuhkaisemaan kevään tuoksua...sellaista kylmänlämmintä, pehmeää, makeaa...mistä se mahtaa syntyä? Sitten horjahdin hurjassa vauhdissa, olin kaatua, taiteilin yhdellä suksella ja reväytin reiteni. Hierontaa kaipaisin. Illalla saunaa ja reiden hierontaa (tilaus tai pyyntö ukolle).

Loman alkajaisiksi kävimme ukon kanssa Rovaniemellä. Ukko kävi taas setvittelemässä silmälasiasiaa, toivottavasti nyt onnistuu. Kävimme myös tervehtimässä mussukoita. Olen kyllä vähän ylpeä: Lumi lukee ja kirjoittaa jo aika mukavasti, vaikka on just täyttänyt viisi! Lennin kanssa leikkivät niin sovussa. Ääntä ja elämää heissä on mutta ovat niin aitoja, reippaita, iloisia, herttaisia....
Miniän maha oli pullea! Mieleen tulee aina vauvavatsoja katsellessa omat tuntemukset yli 20 vuotta sitten. Vauvat muljuivat mahassa niin, että piti välillä ottaa kantapäästä kiinni ja käskeä rauhoittumaan.
Naapurissakin kävin poikalasta katsomassa. Isäntä, lääkäri kun on, mittasi minulta rasvaprosentin, ennenkuin pääsin kahvipöytään pullan ja pikkuleipien kimppuun. Hyvin meni, vähän alle keskitason, sain herkkuja.
Isoksi olin kuullut naapurin lapsenlasta mainittavan, isoksi ja lihavaksi. Aivan sorja oli poika. Olen tottunut sellaisiin makkaravauvoihin. Pyöreetä, pehmeetä vauvanläskiä, sitä kai sukuun on taas tulossa. Mikulan sakki synnyttää yhtä koska! Voimia ja haleja Kaisalle!

Näin ihmeellisen unen. Asuimme jossakin kerrostalossa. Lähdin asunnosta käytävään ja siellä oli Hilkka-ystävä tulossa aikamies-kaksospoikiensa kanssa kylään. Sanoin, että ei meillä mitään bileitä ole, että menkää vain pois. Kun huomasin, että Hilkkahan se siinä, niin hämmästyin, koska Hilkkahan kuoli viime marraskuussa. Sanoin sitten, että tulkaa vain toki meille! Menimme sisälle ja Hilkka istui tyytyväisenä minun syliin. Siinä Hilkkaa sylissä pitelin ja heräsin.
Mitähän mahtaa tarkoittaa?

Nyt meillä on kaksi japanilaista tyttöä kylässä. Tosi mukavia ja kohteliaita. Ovat tällä hetkellä Mallan ja Jannen kanssa Pallaksella. Toivottavasti illalla näemme revontulia. Kaho sanoi, että japanilaiset rakastavat revontulia. Ei tiedä miksi, mutta rakastavat valtavasti. Arveli sitten niiden tuovan suurta onnea. Hoi, REVONTULET, näyttäytykää!!!Please!!!

Viikonloppu Orjalandiassa

Pikku Ode ihmettelee, kun iskä rymistelee lunta katolta.

Luimme Otson omaa valokuvakirjaa.

Maljanne esitti kauniin dueton!

Ukko ja Odessiivi aamupalalla kömmänässä.

Sunnuntaina oli melkein koko päivän kolmekymmentä astetta pakkasta, mutta niinpä vain extremepoika pudotteli lumet talon katolta. Siistiä, rankkaa, syvältä....vai miten sitä nykyään kehutaan ja kiitetään.

Jaakko kävi Kolarissa kuvaamassa myöhästynyttä junaa. Pakkanen ja lumi kiduttavat veeärrää.

Taas on meikällä nuha ja yskä. En halua valittaa, kirjoitan vain, jos siitä jossain vaiheessa sattuisi olemaan hyötyä, tästä tiedosta. Että olen näin sairastanut vuonna 2009 ja 2010.... Mitä hyötyä siitä nyt olisi? Kirjoitin kun kirjoitin.

Auto vilkutti aamulla punaista STOP STOP STOP. Ennenkin on samaa tehnyt mutta lopettanut, kun olen avaimia käyttänyt pois. Eipä nyt auttanut. Jaakko apuun. Jäähdyteltiin konetta kymmenisen minuuttia ja lisättiin vettä heposelle. Jopa lähti eikä valitellut koko päivänä. Niin oli valoisaa aamulla jo ajella!

Hauskaa. Herttaista. Oppilaat olivat keksineet itselleen uudet nimet. Pojille tyttöjen nimet ja tytöille poikien. Kysyivät, saavatko antaa minullekin uuden nimen. No jooo. Olen Antero!

Kolmasluokkalaisten kanssa opeteltiin enkun tunnilla ruokasanastoa. Sanoin, että sipuli lausutaan vähän niinkuin Anja. Tunnin lopulla eräs poika tuli sanomaan, että sinä voisitkin sitten olla Onion-princess. Bye, bye, Onion-princess! See you!

Opettelen tykkäämään

Viime viikolla olin Rovaniemellä koulutuksessa ja siellä torstai-iltana treffasin rakkaan siskoni Isokeskikamalan. Vähän shoppailimme ja sitten menimme syömään pizzaa. Kiitos, siskokulta, kun minut havahdutit, en sitä sinulle silloin sanonut, kun asia ei vielä silloin aivoihini takertunut. Kiitos siis siitä, kun sanoit: " Et tykkää siitä, etkä tästä!" Huomasin, että olin koko ajan kommentoinut: en tykkää Laura- hajusta( hajuvesi), en tykkää oluesta, en tykkää siideristä, en tykkää simpukoista, en tykkää tietokoneista, en tykkää opettaa musiikkia enkä liikuntaa, entykkääentykkääentykkää..

Nyt opettelen tykkäämään.
Ensin opettelen tykkäämään hiihtämisestä. Eilen aloitin ja oli aivan kamalaa. Varpaita paleli, selkä oli hiestä märkä, sukset lipsuivat, hartiat ja niska tulivat kipeiksi. Piti hiihtää lujaa, että äkkiä on suorituksen tehnyt. Miten siitä voi joku tykätä?
Tänään menin uudestaan. Avovävy voiteli sukset. Aamulla oli satanut uutta lunta ja tuuli oli paiskonut lumilönttejä ladulle. Mutta nyt meni jo paremmin. Räkä valui nokasta ja päästelin vain menemään. Kyllä se tästä taitaa lähteä. Kiitos avovävylle!

...mut parempi hiihdellä yksinään
tiens itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä ( E. Leino)

Leivoin laskiaispullia. Ei niin kauhean hyviä tullut. Kyllä nyt on tainnut leipomapeukalo paleltua. Valitettavasti.

Muokkaa, muokkaa, muokkaa, muokkaa

Muokkaa ja muokkaa, eikä muokkaudu!!!Tuli niin törkeästi esille edellinen blogiteksti ja kuvat, että kyllä nyt hävettää ja rajusti. Miten saa tekstiä muokatuksi? APUA, BellaD!!!
Kun julkaisee, niin siihen se jämähtää!
Olokoot!

Viikon varrelta

Niinpä se meni tämäkin viikko, että ei mitään suurempaa ongelmaa onneksi ollut.
Perjantaina, kun lähdin koulusta, niin tällainen kauniihko rauha laskeutui ylleni. Tämä on työmaisemani. Kiitollisena sitä katselen. Näppäsin vielä kuvan kotimatkalta, kun piti matkantekoa hiljentää, ettei tarvitse lumiauraa ohittaa. Kaunista ja rauhallista. Kaunista ja ihanaa. Hiljaista. Kyllä minä täällä viihdyn, vaikka joskus kaipaisi jonnekin kauas pois. En vain tiedä minne.

Ullis oli leiponut runebergin torttuja torstaina kotonaan ja toi sitten maistiaisia perjantain aamukahveille kouluun. Olivatpa hyviä ja komeita!
Siitä innostuin ja heti kotona aloin tohkeissani leipomaan elämäni ensimmäisiä runebergejä. Nam!
Tuli rumia ja littania ja kovia koppuroita! Suututtaa vieläkin!
Tänään tein uudestaan toisella reseptillä, eikä tulos ollut sen kummempi. En tee enää ikinä! Kuka ne nyt syö, sata rupulaista...

Päivä meni poroa laitellessa. Pari lapaa vuolin käristykseksi ja lihaisat luut vielä keitin ja perkasin kitkaleet ja tein keittoa.
Käristyksen laitan pakasteeseen ensi viikonlopuksi, kun tulee nuorta porukkaa, enkä ehdi oikein muuten valmistella mitään, kun menen loppuviikoksi Rovaniemelle koulutukseen.
Keitto on huomiseksi. Menemme ensin taiteilija Veli Koljosen luokse ja sitten Pallakselle.
Lupasimme nääs viihdyttää kahta pianistia, joiden konsertissa olimme Olos Polar Centerissä torstai-iltana.
Kymmenen astetta pakkasta ja tuulee. Ei ole oikein ulkoiluilma.

Kuutamo

Aamukuutamo!

Kummitäti ja Andre ilakoivat.

Nassikat

Täydenkuun valossa käyskentelin perjantaina aamuautolle. Luulin saavani paremmankin kuvan...Kuu näkyy siis tuossa suoraan edessä. Vasemmalla loistaa aurauskepin heijastin.
Tänään, kun lähdin ajelemaan kotiin kahden jälkeen, niin olipas komea AURINKO. Punainen ja pyöreä juuri horisontin yläpuolella. Eipä vain ollut nyt sitten kameraa mukana. Olisin varmaankin saanut paremman kuvan kuin tuosta kuutamosta. Ei se valokuvaaminen niin kauhean helppoa olekaan, edes näin digiaikana.

Viikonloppu meni Haukiputaalla. Andren kanssa leikittiin lentoasemaa. Minä vain istuin Frankfurtin lentokentällä = sängyn laidalla, ja odottelin konetta. Tuomas ja Matias kävellä kopöttelivät ja kun kiire tuli, niin mentiin neljällä raajalla.
Lauantaina ukko, Andre ja Malla menivät uimahallille. Juho ja Maria kävivät syömässä lahjakorttiateriansa ja minä vahdin kaksosten unta. Heräsivät kyllä ennen iskän ja äidin tuloa, söivät jugurttia ja tekivät tosi isot tortut. Toisiaan matkivat kaikessa!

Paluumatka oli raskas ajaa, vaikka vieressä koko ajan istuin. Pöllyävää lunta pyöritti tiellä ja porukkaa tuli vastaan ja ohitteli ihmeen paljon. Mikälie tapahtuma on ollut????Ja molemmissa suunnissa????
Kuuntelimme matkalla John Steinbackin Helmen äänikirjana. Ismo Kallio osasi lukea todella mukaantempaavasti. Kielikuvat ja tyyli muistuttivat Sinuhea. Olipa hieno kokemus.

Jaakko meni ajamaan kelkalla poroja pois takapihalta. Aivan jo melkein sarvilla kopsuttivat hirsiä. Nyt sitten kiskoo kelkkaa irti vesistä. Voi eiiiiiii! Jostain syystä järvi on rannan tuntumasta vesillä. Onneksi Ykä on apuna. Pakkasta on 18 astetta.

Huomenna mennään Haukiputtaalle.

Menen aamulinkkarilla kouluun ja Jaako tulee kahdeksi kylille ja siitä sitten jatkamme jokivartta alaspäin. Jaakko ei haluaisi Kasinista luopua, porojen takia, mutta minä olen kyllä jo jotenkin väsynyt tähän vastuuseen ja huolehtimiseen. Taitaapi Jaako muutenkin koiraa kaivata...
Ihmettelen kyllä! Viime yönä heräsin, kun Jaakko k u i s k a t e n torui Kasinia, joka oli syönyt ukon faalukorvin kokonaan, muovikuorineen päivineen. Oli makkara unohtunut pöydälle. Vain muutama parin sentin suikale oli itse syöty. Sitten ihmettelen kyllä vielä sitä, kun Kasin muka minun turviin vintille sängyn viereen juoksi.
Huomenna saa mennä kotiinsa.

Ääneni olen menettänyt pitkästä aikaa. Kaikki taudit nyt iskee, kun ei ole vastustuskykyä ollenkaan sen keuhkokuumeen jälkeen. Jotenkin vetää ärtyisäksi tämä tällainen.

Ode Mummukkolassa

Ihaillen hän katseleepi rupihuuli-isäänsä!

Päivittelyä

Onpa ollut oikein kunnon talvituiskumyräkkäpäivä! Illalla jo alkoivat valot vilkkua ja sisälle kuului, kun ulkona tuuli ulisi. Tämä on kyllä todella tyyni paikka--yleensä. Usein päätiellä hämmästyy, että näinkö onkin ilma liikkuvalla tuulella, kun kotopihassa aivan on rauhaisaa ollut. Ylimuoniossa asuimme korkealla, tuulien tuiverruksessa. Jaakko pelkäsi harva se päivä, että katto irtoaa. Usein pakenimme kellariin nukkumaan, kun tuuli raivosi, narisutti seiniä ja heitteli oksia ikkunoihin. Täällä on toisin. Tosin eilen puhalsi puhuri järveltä päin ja suoraan kotopesäämme. Ja se jatkoi riehumistaan, lunta viskoi.

Aamulla hyppäsi pupu pöksyyn, enkä uskaltanut lähteä ajamaan töihin. Jaakko-kulta heti tarjoutui kuskaamaan. Onneksi lähti. Oli kyllä tie hukassa!Lunta tuiskusi ja tuuli pyöritteli sitä ympäriinsä. Ylimuoniossa Jaakko tuumasi, että onkohan Jussankarkian katto pysynyt paikoillaan...

Nyt Jaakko ja naapurin ukko vetävät poroaitaa jossakin tuolla naapurin ja meidän metsämaiden tuntumassa. Pimeässä, otsalamppujen valossa, tuiskussa ja tuulessa. Extreme erämaaelämää! Eilen porot kaivelivat takapihalla, Kasin haukkui ja elukat vain toljottivat, että oo hilijjaa. Naapurin emäntä oli itku silmässä kertonut Jaakolle, että porot olivat syöneet hänen juhannusruusunsa. Nyt saa olla tyytyväinen, kun ei ole niin mahtavan hieno kukkapihapiiri kuin naapurilla. Ei tarvitse enää kadehtia. Kauhea työhän siitä kauniista kukkapihapiiristä on ollut joka kesä, että en minä koskaan oikeasti ole sitä kadehtinut. Ja mielestäni näihin maisemiin sopii paremmin tällainen karu ja yksinkertainen piha.

Männyntaimet ja -nuorikot porot ovat tappaneet. Pystyyn kuolleita puita oli jo viime talven jäljeltä ja nyt on taatusti lisää tulossa. Loputkin siis meni! Jäkälät minua oikeastaan enemmän surettaa. Että ne nyt menee ja seitsemän vuotta kestää ennen kuin uudet kasvaa, jos kasvaa, jos maa saa olla poroilta rauhassa.

Kouluelämästä onnistumisen elämys: Oppilaat innostuivat Picassosta! Kerroin kaikenlaista ja sitten taiteiltiin. Oli ihanaa nähdä nuoret sellaisessa flowssa (vai onko se flou ? ei kai?).
Argentiinalainen ope kävi tutustumassa kouluumme. Hänellä oli suomalainen mies, joka puhui koko ajan omista kirjoistaan ja tekemisistään. Kuuluisa ihminen varmaankin, netistäkin kuulemma tietoa löytyy( Talvitie ..joku).

Pikku Otso Odessiivi kävi Mikula-iskän kanssa viikonlopulla. Olipa mukava! Sellainen söpöliini! Oli kiva huomata, miten hyvin Mikula hoivasi poikaansa. Ja poika oli niin kiintynyt isäänsä!

Nyt sitten tuli kunnon nuha. Dogga dii dugossa gu olla vaa voi. Ja eiku saunaan. Jaakoki tuli!

Nuutinpäivänä kävi nokikolari

Muutamia merkintöjä muistin tueksi.

Tiistai-iltana vein jo matot ulos, kun kuulin, että nuohooja tulee keskiviikkona. Tiistaina kävi harvinaisia vieraitakin, kun Veikko ja Rauha pistäytyivät tuomassa myöhäisiä 60-v. onnitteluja Jaakolle.

Eilen Jaakko lähti kuvaamaan Apu-lehdelle Mesopotamian elämää Jerisjärven rannalle. Mesopotamia on entinen Speden paikka, jota nyt asustelee joku hassu eläkeläinen. Ukko tuli tänään iltapäivällä väsyneenä kotiin. Oli tehty juttua myös Pallaksesta ja oli illalla saunottu ja laulettu karaokea.

Eilen sitten oikein luuttusin lattiat ja siivosin kunnolla. Vihdoin vein riisutun männynkin pois tuvasta. Korjasin matikan kokeet ja silleen...meni myöhäseen.

Tänään vein aamulla auton Shellille. Laitettiin joku osa uusiksi. Kävelin koululle pari-kolme kilsaa ja iltapäivällä taas mukava lenkki Shellille ja kotiin. Söin salaattia, leipää ja jugurttia. Asetuin sohvalle töllöttämään saippuoita ja nukuin. Lenkitin Kasinin, ihailin tähtitaivasta ja ajattelin, että kumma, etten ole enempää sekaisin, kun maa pyörii 100 000km/h. Eikä edes okseta.

Juprun sakki on nyt kotona. Suuri oli ollut seikkailu tulomatkallakin, ripuloivien lasten ja kuumeisen miehen kanssa.

Testamentteja

Kun ajattelee kuolemista, niin jokainen päivä on kiitollista elämistä. Sairaana kuoleman ajattelu on toivetta, että vapautuisi elämän monimutkaisuudesta ja ahdistuksesta. Mutta mitä on kuolema ja mitä on syntymä? Jokaisen on ne läpikäytävä. Vähän jännittää, jos kuoleman hetkellä iskee paniikki: en saa henkeä, tukehdun, en pysty liikkumaan, en saa sanaa suusta... En saa suuta kiinni, en voi nielaista, niin kuin panikoin hammaslääkärissä...
Kaipa minäkin sen kestän, kun niin moni ennen minua on sen kokenut.

Jos ukon kanssa yhtaikaa kuollaan, niin meidät saa asetella samaan arkkuun, jos mahdollista. Siis jos se on moraalisesti sallittua. Me kyllä mahdumme ja haluamme samaan arkkuun. Arkku voisi olla, jos suinkin mahdollista, omatekoinen puulaatikko. Ei mitään silkkejä ja sametteja peitteiksi, vaan oma aviotäkki, jos sopii näin.
Hautapaikkaa emme vielä varanneet, koska emme tiedä, jäämmekö tänne Kätkäsuvantoon eläköitymiseni jälkeen. Haudalla ei tarvitse käydä, ei kukkia, ei kynttilöitä, ei kiviä, ei muistomerkkejä. Emme me siellä itse aio märäntyä, kroppa ja luut vain. Minne sielumme leijailee, sitä emme tiedä.

On ukon kanssa tehty testamentteja.
Jo marraskuussa 2007 teimme keskinäisen testamentin. Jos jompikumpi kuolee ensin, niin jälkeenjäävä saa täyden hallinta-ja käyttöoikeuden kaikkeen yhteiseen ja kuolleen omaisuuteen.
Eilen teimme hoitotestamentin: keinotekoisesti ei saa pitää yllä elintoimintoja.
Kukkarossa on elintenluovutustestamentti. Enpä vain tiedä kelpaavatko meikäläisen elimet enää kenellekään.
Että näin. Elämä voi vielä jatkua kymmeniä vuosia. Toivottavasti vain pysyisi suht koht terveenä, että itsestänsä pystyisi huolehtimaan. Kenenkään vastuksille en missään tapauksessa haluaisi.

Minun ja Jaakon elämää ovat siunanneet vanhempien rukoukset. Kaikki on mennyt hyvin. Suuria rukoilijoita ovat olleet Pajulan mummu, Kivikon Riitta-mummu, Rauha-äiti ja Kivi-ukki. Haluan uskoa vielä rukouksen voimaan. Jumalan siunaukseen saatan omat rakkaani: lapset, lastenlapset, kummilapset, siskot perheineen...

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.

Aurinkoinen

Eilen. Velin ja Veikon päivänä, 9.1.2010, keskipäivällä yhtäkkiä huomasin tuvassa, että jotain kirkasta heijastuu auton kylkeen. Siitä sitten hoksasin vihdoin, että aurinkoinen armas pakkaspäivää piristää.

Leivinuunia lämmitettiin ihan tosissaan. Ukko oli noussut aikanaan ja laittanut tulet ja oli jo kerennyt lisätäkin puita...minä sitten vielä ylösnoustuani lisäsin, kun en ollenkaan voinut aavistaa, että siihen aikaan jo oli poltettu toista pesällistä. Tulipa kuuma uuni. En tietenkään malttanut odottaa, että se siitä jäähtyisi ja paistelin, pintapaistelin, kaikenlaista sisätaikinaista.

Kasin oksensi eteisen matolle kahteen kohtaan. En kyllä ole huomannut, että se olisi syönyt mitään kummallista. Mattopesua pikapesuna suoritin.

Iltaa kohden ilma lämpeni. Kymmenessä pakkasasteessa lenkitimme Kasinin ja sitten kymmenissä kelloajoissa saunoskelimme. Vielä katsoimme inhottavan Hannibal-elokuvan loppuhuipennuksen.

Tänään on nukuttu taas kymmeneen. Kirkonmenot on kuunneltu radiosta ja "Kiva-koulu" materiaaliin tutustuttu.

Olisi hyvä ilma ulkoilla. Muttaku tuuuuuuleeee....

Viikkoviesti

Pakkasta -28,5. Kävin Kasinin lenkittämässä. Kasin Kusija---Superkusija. Sain taas seistä viisi minuuttia ja odottaa, että SE loppuu. Eipä vain palellut, kun pukeuduin oikeaoppisesti. Otsalampun valossa tiirailin KK:n persereikää ja minusta näytti ihan siltä, että kohta se hyppää hankeen ja punnertaa. Mutta ei. Ei koko Kätkäjärventien matkalla. Malla minulle kerran opetti, että kun koiran persereikä näyttää tietynlaiselta, niin kohta se paskoo. En kait osaa oikein kuitenkaan katsoa. Loppumatkasta sammutin lampun ja ihailin mahtavan kirkasta tähtitaivasta.

Koulua on ollut nyt vajavainen viikko(kuten tekstistä huomaa...). Aamupakkaset on vähän jännittäneet, pääsenkö autolla perille vai en. Parhaimmillaan mittari on näyttänyt -32.
Iltapäivällä on jo huomattavasti valoisampaa, kolmen aikoihin ei enää tarvitse pitkiä ajovaloja.
Eilen taivas oli aivan uskomattoman värinen, kun aurinko yritti tunkea itseään horisontista ulos. Tuskanpuna oli hämmästyttävän kaunis.

Joulu -09 ohi on.

Enpä taida lupauksia tehdä tälle vuodelle 2010. Ei pitänyt pikkupaasto, ei kannata lupailla mitään. Toisaalta aina pitäisi yrittää uudestaan ja uudestaan.
Vuoden vaihtuminen koettiin ukon kanssa kahden. Alkuillasta kävin sytyttämässä haudalle kynttilät, täysikuu komeasti mollotti taivaalla. Luulin, että pieni pilvenharso näykkäsi palasen kuun nurkasta mutta myöhemmin kuulin, että se olikin kuun pimennys. Oli täysi työ pysyä hereillä puoleen yöhön asti. Nukuttaa, nukuttaa, nukuttaa. Kellonympäryksiä olemme hirsiä vedelleet.

Tänään riisuin joulun. Mäntyyn jätin kynttilät ja olkikoristeet, jos vaikka Jaako huomenna päiväsinen aikaan ottaa siitä vielä valokuvia. Enkelikelloa soittelin yksikseni ja sitten annoin arjen tulla.

Malla ja Janne lähtivät tänään Tornioon.
Miika ajoi lauantaina ( siis eilen) puita metsästä liiteriin. Huomenna Mikulakin menee Kittilään.

Työt alkaa huomenna. Hyvä kait se on! Alkaa normaali elämä. Luultavasti. Mikä se normaali elämä oikein on?