maanantai 11. tammikuuta 2010

Testamentteja

Kun ajattelee kuolemista, niin jokainen päivä on kiitollista elämistä. Sairaana kuoleman ajattelu on toivetta, että vapautuisi elämän monimutkaisuudesta ja ahdistuksesta. Mutta mitä on kuolema ja mitä on syntymä? Jokaisen on ne läpikäytävä. Vähän jännittää, jos kuoleman hetkellä iskee paniikki: en saa henkeä, tukehdun, en pysty liikkumaan, en saa sanaa suusta... En saa suuta kiinni, en voi nielaista, niin kuin panikoin hammaslääkärissä...
Kaipa minäkin sen kestän, kun niin moni ennen minua on sen kokenut.

Jos ukon kanssa yhtaikaa kuollaan, niin meidät saa asetella samaan arkkuun, jos mahdollista. Siis jos se on moraalisesti sallittua. Me kyllä mahdumme ja haluamme samaan arkkuun. Arkku voisi olla, jos suinkin mahdollista, omatekoinen puulaatikko. Ei mitään silkkejä ja sametteja peitteiksi, vaan oma aviotäkki, jos sopii näin.
Hautapaikkaa emme vielä varanneet, koska emme tiedä, jäämmekö tänne Kätkäsuvantoon eläköitymiseni jälkeen. Haudalla ei tarvitse käydä, ei kukkia, ei kynttilöitä, ei kiviä, ei muistomerkkejä. Emme me siellä itse aio märäntyä, kroppa ja luut vain. Minne sielumme leijailee, sitä emme tiedä.

On ukon kanssa tehty testamentteja.
Jo marraskuussa 2007 teimme keskinäisen testamentin. Jos jompikumpi kuolee ensin, niin jälkeenjäävä saa täyden hallinta-ja käyttöoikeuden kaikkeen yhteiseen ja kuolleen omaisuuteen.
Eilen teimme hoitotestamentin: keinotekoisesti ei saa pitää yllä elintoimintoja.
Kukkarossa on elintenluovutustestamentti. Enpä vain tiedä kelpaavatko meikäläisen elimet enää kenellekään.
Että näin. Elämä voi vielä jatkua kymmeniä vuosia. Toivottavasti vain pysyisi suht koht terveenä, että itsestänsä pystyisi huolehtimaan. Kenenkään vastuksille en missään tapauksessa haluaisi.

Minun ja Jaakon elämää ovat siunanneet vanhempien rukoukset. Kaikki on mennyt hyvin. Suuria rukoilijoita ovat olleet Pajulan mummu, Kivikon Riitta-mummu, Rauha-äiti ja Kivi-ukki. Haluan uskoa vielä rukouksen voimaan. Jumalan siunaukseen saatan omat rakkaani: lapset, lastenlapset, kummilapset, siskot perheineen...

Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.

2 kommenttia:

  1. Minulla on täällä se Lauri-setäsi tekemä puulatikko. Kävisikö se? Tosin siihen ei kaksi mahdu, vaikka kuinka sovussa olisi. Hoikka tarvii sen yhdenkin olla. Ja notkea.

    VastaaPoista
  2. Huh,olipa vakavaa,mutta niin totta,eikä koskaan tiedä miten ajankohtaista. Hyvä on ajoissa toiveensa esittää. Miten te sen hoitotestamentin teitte. Minulla on elintestamentti ollut jo vuosikymmeniä. Vanhentuukohan sekin niin kuin elimetkin. Yhteinen testamentti toistemme hyväksi tehtiin myös syksyllä. Ei muuta kuin terveyttä ja pitkää ikää!

    VastaaPoista